#Luennyt Stephen King: Tukikohta, osa 1. #kirjamastodon #lukeminen #kirjat Nyt aloitan tämän massiivisen Kingin teoksen. Kuvasta poiketen minulla on kirjasta kaksi osaa. Tässä ekassa näyttää olevan 670 sivua. Kirjaston kirja on kauttaaltaan hieman likainen ja sivut rusehtavan keltaisia. Onneksi ei tahmeita.
Kaksi sarjakuvavinkkiä
Nämä kaksi olivat #kirjakuiskaajahaaste suosituksia (kahdelta eri kirjagrammaajalta), jotka luin jo tammikuussa.
Suzanne Walker, Wendy Xu & Joamette Gil: Mooncakes
(Roar, 2019)
Tässä on ihana väreillä leikittelevä kuvitustyyli. Pidän siitä, että hahmot ovat ilmeikkäitä, suloisia ja persoonallisia. Varsinkin eläin- ja henkihahmot ovat ihanasti kuvattuja.
Tarina on sarjakuvaksi todella hyvin rakennettu. Tässä on saatu rakennettua maailmaakin todella pitkälle ja juoni imaisi mukaansa. Ihanaa, että tässä käsiteltiin ohessa sateenkaarevia teemoja ja kuulokojeiden käyttöä.
Huomasin kirjan lopussa pohtivani, söivätkö hahmot lopulta niitä kuukakkuja, mitkä nimessä mainittiin, mutta ehkä ne jossain vaiheessa olivat ruokapöydässä.
Faith Erin Hicks: Hockey Girl Loves Drama Boy
(First Second, 2023)
Pidän sarjakuvataiteilijan tyylistä ja hahmojen sympaattisuudesta. Tässä ei käytetty värejä muissa kohdissa kuin korostaessa jotain tunnetilaa ja se toimi mielestäni hyvin.
Tässä on ihanaa se, että hahmojen kohdalla stereotypiat on käännetty toisinpäin: tyttö on jääkiekon pelaaja ja poika herkkä näyttelijä. Vaikka tämä on rakkaustarina, on tässä minusta tärkeämmässä roolissa ystävyys ja toisen tukeminen.
Tässä käsiteltiin isoja aiheita taitavasti. Seksuaalisen suuntautumisen etsimistä ja löytämistä kuvattiin lämminhenkisesti. Lisäksi sekä Alixin että Ezran kohdalla onnistuttiin käsittelemään suhdetta äitiin kiinnostavasti.
Kukkuu, täällä ollaan! Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry on nyt Mastodonissa!
Yhdistys tekee kaikenlaista spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen liittyvää. Näkyvimpänä toimintana julkaisemme Kosmoskynä-lehteä (seuraava numero ulkona ihan kohta!). Lehdestä löytyy mm. jäsentemme novelleja ja kirja-arvioita tuoreesta spefi-kirjallisuudesta.
Julkaisemme myös mm. antologioita. Viimeisin julkaisumme on varsin hauska Alennusvampyyri-huumorinovelliantologia viime vuoden lopulta. Sen voi tilata verkkokaupastamme (linkki profiilissa).
Seuraava julkaisumme on spefin perinteistä ammentava 40-vuotisjuhlaraapaleantologia, joka tulee ulos lähikuukausina.
Mutta se meistä tällä erää. Mitä sulle kuuluu ja mitä olet viime aikoina kirjoittanut?
Luettua:
J. Pekka Mäkelä: Karsta
Sodan jälkeen pikakoulutetut avaruustyöläiset siivoavat hylkyjä Aurinkokunnassa. Päähenkilö Tria on porukassa, jonka tehtävä on hakea ruumiit kahdesta hylystä Jupiterin läheltä ja törmäyttää hylyt planeettaan. Hylyistä kuitenkin löytyy yhtä sun toista yllättävää.
Rauhallisesti etenevä kertomus, vähän jännitystäkin, jonkin verran paasausta. Ei sankareita, vain siivoajia.
#luettua 
Rachel Kushner: Luomisen järvi
Suomentanut Arto Schroderus
Tämä oli todella hyvä! Vetävä juoni, kiinnostava ja salaperäinen päähenkilö sekä filosofisia pohdintoja ihmisyyden olemuksesta. Kuulostaa vähän sekametelisopalta, mutta toimii hämmästyttävän hyvin.
Peiteagentti Sadie Smith soluttautuu ympäristöaktivistien ekoyhteisöön ranskalaisessa maaseutukylässä. Aktivistien innoittajana on 60-lukulainen idealisti Bruno Lacombe, joka on eristäytynyt yhteiskunnasta ja pitää neandertalinihmisiä ylivertaisena lajina nykyihmisiin verrattuna. Sadie seuraa salaa Brunon ja aktivistien välisiä sähköposteja samalla, kun hankkii tietoa ryhmän toiminnasta ja edistää tuntemattomalta maksajalta saamaansa toimeksiantoa.
Kirjasta tuli mieleen jokin aika sitten lukemani Eleanor Cattonin Birnam Wood, jossa siinäkin oltiin ekoyhteisössä ja seurattiin salaa toisten sähköposteja. 
Birnam Woodistakin tykkäsin kovasti. Se on juonivetoisempi ja sopii ehkä vauhdikkaampaa menoa kaipaaville kuin Luomisen järvi, jossa tosiaan kerrotaan sivukaupalla neandertaleista ja polynesialaisten merenkäyntiosaamisesta - mutta tylsää ei silti ole hetkeäkään.
Vahva suositus tälle. Täytyy ottaa muitakin Kushnerin kirjoja lukulistalle.
Kaksi karjalan kieleen liittyvää kirjavinkkiä
Sanna Hukkanen: Taiga - Etnograafinen matkakertomus
(Täysi Käsi, 2023)
Päädyin valitsemaan tämän luettavaksi erään kirjasomen suosituksen nähtyäni. Vasta luettuani jonkin matkaa, tajusin törmänneeni tekijään jo Fugrics-sarjakuvaa lukiessani.
Väkevä tarina siitä mitä on tapahtunut ja edelleen tapahtuu suomalais-ugrilaisille kansoille.
Sanat ei oikein riitä kuvailemaan, kuinka paljon tää herätti tunteita ja ajatuksia. Välillä olin lumoutunut mytologiasta ja erilaisista ihmistä. Välillä olin vihainen vääryyksistä, joita on tehty. Välillä peloissani siitä, mitä nyt mahdetaan asioille tehdä.
Piirrostyylistä pidän paljon. Miusta on kiehtovaa, miten aistivoimaisesti myyttiset kertomukset on piirretty. Ihmiset oli piirretty luonteikkaiksi.
En oo tajunnut, kuinka helppoa miun on ymmärtää karjalan kieltä! Se tuntui tosi valaisevalta. Ja ehkä pieni kipinä syttyi myös karjalan opiskelua kohtaan. En vaan tiedä missä sitä vois opiskella.
Tää tuntui todella tärkeältä lukukokemukselta tässä maailmantilanteessa.
Mirva Haltia: Gruuga
(BoD, 2023)
Kiinnostuin karjalan kielestä enemmän yllä olevan sarjakuvan luettuani. Muistinkin nähneeni kirjagramissa tämän teoksen ja varasin sen saman tien kirjastosta.
Rakastin lukea näitä runoja kolmella kielellä. Tässä oli ihana vertailla eri kielien sävyjä ja poljentoja. Huomasin aika äkkiä lukevani runoja ääneen. Suosittelen sitä muillekin!
Edelleen ihastelen ja hämmästelen sitä, miten monta sanaa ymmärrän karjalaksi. Suosikkirunoni kokoelmasta on ehkä Kodozin - siinä oli kaunista kaipuuta.
Haasteet, joihin nämä sijoitin:
#pahamieliparasmieli2
(Taiga) Kuoleva kieli
#satakirjastojenlukuhaaste2025
(Taiga) 25. Kirjassa ollaan paikassa, jossa olet itsekin käynyt (Joensuu)
(Gruuga) 26. Kirja ansaitsisi mielestäsi palkinnon
#helmetlukuhaaste2025
(Taiga) 8. Kirjan kannen pääväri on vihreä tai kirjan nimessä on sana vihreä
#pohjoinenlukuhaaste2025
(Taiga) 13. Kirja sijoittuu arktiselle alueelle
(Gruuga) 25. Kirja, jonka nimen joudut googlaamaan/katsomaan sanakirjasta
#kotimaankirjakierros
(Taiga) Pohjois-Karjala
#swiftiebookwormchallenge
(Taiga) The Last Great -- Dynasty - Book based on true events or with historical themes
(Gruuga) Stay Beautiful - Book with a beautiful or unique writing style
Kaisa Vahteristo
Nieltyjä esineitä
Kosmos (2025)
Yksi ehdoton kirjallisuuden lempilajini on kirjat, jotka herättävät erityisen halun tutkia itseään. Nieltyjä esineitä on juuri sellainen kirja.
Lukemisen lähihistoriassani esineillä on ollut korostunut rooli mm. Ulrike Nielsenin runokokoelmassa Tingen ja Satu Erran niin ikään runokokoelmassa Tämä kaikki on liikaa sekä George Pereciltä vihdoin suomennetussa romaanissa Tavarat.
"Esinelukemistoni" polveilevaan jatkumoon asettuu myös Kaisa Vahteriston esikoisteos Nieltyjä esineitä.
Vahteriston romaanin esineisiin liittyvä kysymyksenasettelu on toki eri laatua kuin edellä mainituissa teoksissa. Nimettömäksi jäävän päähenkilön äidillä on nimittäin tapana niellä esineitä. Pahimmassa tapauksessa äiti nielee jopa veitsen.
Onko Vahteriston kuvaus romaanin sisäisellä tasolla vertauskuvallista vai realistista?
Asia kiinnosti minua niin paljon, että aloin etsiä netistä tietoa ihmisistä, jotka syövät esineitä. Löysin Pica-oireyhtymän, joka on syömishäiriön muoto, jossa ihminen syö asioita, jotka eivät ole syötäväksi tarkoitettuja, kuten esimerkiksi hiekka, maali, hiukset, saippua ja paperi.
Niellyissä esineissä veitset peilaavat metaforisesti myös äidin ja tyttären välistä suhdetta, sillä päähenkilö myy ystävänsä Karinan kanssa kesätyönä veitsiä.
Tytöt kulkevat kodista kotiin veitsikauppiaina ja heidän välilleen syntyy rakkaussuhde, jossa päähenkilö on alusta alkaen altavastaaja ja Karinan käytöksen armoilla. Karina on hurja ja vaarallinen - ainakin ulospäin. Hän piirtää suhteen rajat, mutta tästä huolimatta tyttöjen välisen rakkauden kuvauksessa on kosolti myös kauniita hetkiä.
"Hänen huomionsa oli palkinto, jota en vielä tiennyt ansainneeni."
"Minä rakastin häntä niin että sormeni ja varpaani kasvoivat pituutta."
"Minä näin Karinassa jotakin omaa. Sellaisen osan itsestäni, jotka kukaan muu ei ollut osannut nimetä, minä itse ehkä kaikkein vähiten."
Teos etenee pitkälti päähenkilön muistojen kautta. Kerronta ankkuroituu vuosiin, jolloin päähenkilö oli kahdeksan- tai kuusitoistavuotias. Romaanin nykyhetkessä päähenkilö on jo nuori aikuinen, joka on muuttanut maalta kaupunkiin. Minäkertoja myös muistuttaa lukijaa, että hän ei välttämättä muista kaikkea ihan niin kuin asiat tapahtuivat. "Todellisuudessa se kai meni jotenkin toisin ..." Välillä taas hän toteaa kertomastaan: "Tämän minä tiedän."
Romaanin sisällä kulkee tarinoita, joita päähenkilön kotikylässä kerrotaan. Romaani alkaa tarinalla, joka kertoo naisesta, joka "söi kaiken mikä hänen eteensä sattui." Toisessa tarinassa kuvataan vesitornia, jonka ympärillä öisin kulkiessa voi kuulla kuiskailua. Yhdessä tarinassa pääroolissa on tyttö, joka lakkasi puhumasta ja joka pysyi vaiti vielä silloinkin, kun hänen päänsä työnnettiin veden alle. Yksi tarinoista kertoo joenrannassa vaeltelevasta naisesta, joka pyytelee saada lainaksi puhelinta ja joka uhrinsa kiinni saadessaan tappaa tämän vasaralla.
Ensimmäisen tarinan voi halutessaan tulkita olevan tarina päähenkilön äidistä. Osa tarinoista taas toimii pelottelun kautta ja sisältää varoituksen siitä, että ulkona - varsinkin öisin - liikkuessa vaara vaanii. Nämä tarinat voi tulkita myös kyläyhteisön normien vahvistamiseksi. Ei sovi rikkoja rajoja. Jos niin tekee voi käydä huonosti. Puhumattoman tytön tarina kiinnittyy suoraan myös päähenkilön lapsuusvuosiin.
Siitä, mitä äiti tekee ja mitkä ovat hänen tekojensa seuraukset on oltava vaiti ulkopuolisten seurassa. Tämänkin vuoksi Karinasta tulee päähenkilölle niin tärkeä. Karina on se, jolle hän uskaltaa kertoa äidistään.
Vahteriston kuvaa erittäin samaistuttavasti sitä, miltä tuntuu aikuisena palata lapsuudenkotiinsa. Miten se, mikä joskus oli suurta on nyt pientä ja kulunutta. Miten kaikki on kauhistuttavan tuttua. Miten sitä valahtaa takaisin osin lapseksi ja miten aikaan muodostuu repeämiä.
"En voi vierailla vanhempieni luona kovin usein. Kun palaan heidän luokseen, aika lopettaa tavanomaisen kulkunsa, se kerrostuu ja etenee vaivalloisesti nykien."
Nieltyjä esineitä on muodoltaan fragmentaarinen ja luo lukijalle tiloja pysähtyä pohtimaan, mistä luetussa on kysymys.
Kerronnassa peittämisen ja paljastamisen välillä on oivallinen balanssi. Asioita paljastetaan - melkein, mutta juuri ennen kuin taskulampun kiila ehtii valaista nurkan kokonaan, kertoja sammuttaa sen. Suuri osa kuvastosta - varsinkin romaanin alussa - jää lukijan tulkinnan varaan. Päähenkilö esimerkiksi piilottaa maahan esineitä ja veitsiä käytetään myös itsensä viiltelyyn.
Nieleminen on teoksessa monitasoista sekin. Äiti nielee esineitä, päähenkilö nielee omia pelkojaan ja äidin sairauden ja sairaalassa olojen aiheuttamaa surua sekä koko sitä näköalatonta ilmapiiriä, joka pienessä maalaiskylässä vallitsee.
Yhdistä pisteet!
Bernard Werber: Muurahaiset (suom. Titia Schuurman)
On huutava vääryys, että Werberin Muurahaiset-trilogiasta on suomennettu ilmeisesti vain kaksi ensimmäistä osaa. Eihän tän parissa uskalla jatkaakaan, koska sitten pännii, jos toinen osa loppuu johonkin aivan armottomaan cliffhangeriin, dramaattisesti muurahaisten vallankumoukseksi nimettyä päätösosaa kun ei ole edes englanniksi. Oikeastaan aloin lukemaan tätä puoliksi läpällä siksi, että pelaan tällä hetkellä yhessä D&D-kampanjassa muurahaisia palvovasta luostaristaan karanneella munkilla, mutta nyt oikeasti harmittaa!
Muurahaiset kertoo ranskalaisen pikkukaupungin laidalla olevassa metsässä asuvista muurahaisista. Kirjassa on myös ihmisiä, mutta heistä jokaisella on noin puolitoista luonteenpiirrettä ja heidät on taidettu tarkoituksella kirjoittaa aika köykäisiksi, koska todellisia päähenkilöitä ovat muurahaiset. En usko, että kirjaa on varsinaisesti kirjoitettu opettamaan, mutta päämuurahaiset ovat kyllä ilahduttavan erilaisia: on kuningatar, on sotilas, on lisääntymiskykyisiä ja on lisääntymiskyvyttömiä... Monet maailmanrakennukseen liittyvät asiat, kuten argentiinanmuurahaisten monta mannerta kattavat superyhteisöt ja eri muurahaislajien välillä sukupolvien ajan riehuneet maailmansodat, tuntuvat lukiessa täysin scifeiltä, mutta uskottava on, koska oon aiemmin lukenut samoista ilmiöistä toisaalta. Itselle tuntemattomien juttujen kohdalla saa kyllä koko ajan miettiä, mikä on totta ja mikä kuvitelmaa, ja tekstistä huomaa, että Werber on jonkin sortin muurahaisuuden superasiantuntija itsekin.
Eikä tämä tosiaan ole pelkästään hassu muurahaiskirja, vaan lukija pääsee halutessaan miettimään syvällisestikin ihmisen suhdetta muihin eläimiin sekä sitä, miten mahdolliset jumalat voivat kohdella alamaisiaan. Pidin myös ihmisten ja muurahaisten kommunikaatiokeinojen vertailusta. Monesti tuntuu, että fiktiossa eläinten kielen ajatellaan toimivan kuten ihmisten, siis vaikka niin, että “vuh” tarkoittaa koiraksi “terve, kasvinkumppani” ja “mur” taas “kaikkoa silmistäni”. Muurahaiset viestivät enimmäkseen feromoneilla, minkä käsittämättömyyttä (ja toisaalta kiehtovuutta) kirjassa kuvataan kiinnostavasti.
Yritin lukiessani kovasti asettua muurahaisen asemaan. Useimmiten epäonnistuin, koska ihmisenä on kai väistämättä niin individualistinen ja mun tapauksessani lisäksi sosiaalisesti kömpelö, ettei itseään osaa kuvitella osaksi parviälyä. Mun ainoa varsinainen kritiikki kohdistuukin tähän yksilö-yhteisö-asiaan ja sen epäjohdonmukaisuuteen. Yhtäältä kirjassa korostetaan sitä, etteivät muurahaiset ihmisten tapaan ole ajattelevia ja tuntevia yksilöitä vaan yhteisönsä osia, mutta toisaalta kirjassa on useita kovasti inhimillistettyjä muurahaispäähenkilöitä, joilla on nimiä, tavoitteita ja pitkiä suhteita toisiin muurahaisiin. Tässä voi kyllä olla kyse malttamattoman ihmislukijan avittamisesta, enkä tiedä, jaksaisiko kukaan lukea melkein 400-sivuista kirjaa, jossa muurahaisyhteisöä kuvattaisiin johdonmukaisesti kollektiivina. Ehkä oon vähän kajahtanut, mutta musta sellaisenkin kirjan lukeminen voisi olla mielenkiintoista, ja ylipäätään tahdon ajatella, ettei empatia vaadi sitä, että toisen kokemusta kirjaimellisesti pystyy ymmärtämään; ei kaikkeen tarvitse samaistua voidakseen olla ihmisiksi ja muiden kanssa sovussa. Ajatus on mun mielestä kiteytetty Muurahaisissa aika hyvin:
“Kivun puuttuminen merkitsee täysin erilaista olemassaolon tapaa. Ilman kipua ei ole pelkoa, ehkei edes tietoisuutta “itsestä”. Hyönteistieteilijät ovar kauan kannattaneet tätä teoriaa: muurahaiset eivät kärsi, ja siinä on niiden yhteiskunnan yhtenäisyyden perusta. Se selittää kaiken selittämättä varsinaisesti mitään. Ajatuksella on toinenkin hyvä puoli: sen ansiosta voimme tappaa muurahaisia tunnontuskitta. Minusta eläin joka ei kärsi... olisi hyvin pelottava. Ajatus on kuitenkin väärä. Muurahainen, jonka pää on irronnut, erittää näet aivan erityistä hajua. Kivun hajua. Jotakin siis tapahtuu. Muurahainen ei koe sähköisiä hermoärsykkeitä, mutta kemiallisia ärsykkeitä se kyllä kokee. Se tajuaa menettäneensä osan itsestään ja kärsii. Kärsii omalla tavallaan, joka on varmasti hyvin erilainen kuin meidän tapamme, mutta kärsii yhtä kaikki.”
#luettua Oliver Lovrenski: Silloin ennen
(suomentaja Onerva Kuusi)
Teini-ikäinen oslolainen Ivor kavereineen käyttää ja myy huumeita, varastelee ja tappelee. Kaiken sekoilun ohessa hän kirjoittaa puhelimen muistiin pieniä pätkiä ystävistään, perheestä ja asioista, joita ei tule koskaan sanottua kenellekään. Kirjan luvut ovat näitä pieniä välähdyksiä Ivorin elämästä, usein vain parin rivin mittaisia.
Lovrenskin kielen käyttö on upeaa ja mahtavan työn on tehnyt myös kääntäjä Onerva Kuusi. Ivor ja kaverit puhuvat niin kuin monikulttuurisissa porukoissa nuoret puhuvat, sekaisin norjaa, somalia, kroatiaa ja englantia. Kieli on tosi rikasta ja elävää ja sitä on ilo lukea (vaikka pari kertaa ainakin tällainen keski-ikäinen lukija ihmetteli että mitähän tuokin sana tarkoittaa). Välillä poikien jutut naurattavat, mutta niin kuin tällaisissa tarinoissa yleensä käy, pitemmän päälle ei olekaan enää hauskaa. Jotkut luvut ovat aivan sydäntäraastavia, kun pariin riviin tiivistyy niin paljon tunnetta.
Upea esikoiskirja, toivottavasti Lovrenskilta löytyy lisääkin tarinoita kerrottavaksi.
Taltuta klassikko goes länsimainen kirjallisuus
Kirjallisuudentutkija Maria Laakso on kirjoittanut kolme Taltuta klassikko -kirjaa, jotka esittelevät kirjallisuuden kanonisoituja klassikoita kepeällä ja humoristisella otteella. Minun lukulistalleni kirjat potkaisi Takakansi-podcastin jakso, jossa Laakso oli vieraana puhumassa kirjoista. Ensimmäisenä lukuvuoron sai trilogian keskimmäinen, joka käsittelee länsimaisen kirjallisuuden klassikoita. Kirja käy läpi länsimaisen kirjallisuuden perinteiset periodit: antiikin, keskiajan, […]https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/taltuta-klassikko-goes-lansimainen-kirjallisuus/
Luin joukottain Alistair MacLeanin kirjoja 14-17 ikäisenä. Pidin niistä silloin, ne olivat (ainakin useimmat) jännittäviä. Miltähän tuntuisi lukea niitä tänä päivänä? Ovatkohan ne kestäneet aikaa? Kannattaako edes kokeilla? (aivan kuin ei olisi muutakin lukemista) #lukeminen #kirjamastodon
Jos ei olisi kiire kotiin niin kävisin hakemassa kirjastolta varauksen. Odottakoon huomiseen, en ehkä edes jaksa lukea mitään tekstiä.
Sain eilen illalla loppuun sen ruotsinkielisen Aniaran. Oli siinä ehkä yksi sivu jonka ymmärsin täysin. Ihan ei kaikki sanat tuttuja tai sitten lause lähti vähän käsistä #kirjat #lukeminen
Lueskelen Leo Straniuksen kirjaa 1,5 astetta parempi arki. Tässä on paljon kulutuskritiikkiä, mutta silti hän puhuu kulttuurin kuluttamisesta ja ilmoittaa olevansa kirjojen suurkuluttaja. Hieman häiritsee. Minä en itse kuluta kulttuuria vaan käyn katsomassa ja kokemassa näytelmiä, taidetta yms. Ja minä luen kirjoja, en kuluta niitä. Mutta kukin taaplaa tyylillään.
#lukeminen #kulutus #kulttuuri
Kolme sarjakuvavinkkiä
Jennifer Dugan & Kit Seaton: Full Shift
(G. P. Putnam's Sons, 2024)
Upea, värien täyteinen sarjakuva!
Pidän hahmojen ilmeikkyydestä ja kuvituksen syvyydestä. Tässä on pari selittävää "tälläinen hahmo on" sivua, mutta tässä ne eivät jostain syystä häirinneet yhtä paljon kuin yleensä.
Pidän siitä, miten päähenkilö kasvoi tarinan aikana rooliinsa yhteisön jäsenenä. Sarjakuva keskittyi vain muutamaan päähahmoon, mutta heistä oli tehty kiinnostavia. Sivuhahmoista ei saanut niin suurta otetta.
Täytyy sen verran sanoa, että lopussa joitain lankoja sidottiin aika nopeasti yhteen, mutta annan sen anteeksi, kun tarina oli muuten niin hyvä.
Kristen Kiesling & Rye Hickman: The Harrowing
(Amulet Books, 2024)
Olipas tässä koukuttava juoni!
Pidän sarjakuvan piirrostyylistä ja värien käytöstä. Värit korostivat tarinaa oikeissa kohdissa. Hahmot ovat kiinnostavia ja heidän voimansa ovat sellaisia, mihin en ole törmännyt aiemmin spefissä.
Tässä on sopivan synkkää estetiikkaa. Vaikka lukijana arvasi kirjassa olevassa laitoksessa olevan jotain mätää, loppuratkaisu tuli yllätyksenä ja jännite pysyi hyvin yllä.
Anna Heinonen & Sonja L.: Säänoita
(Omakustanne, 2023)
Törmäsin tähän kirjaston nettisivuilla seikkaillessani. Indiesarjakuva kiinnostaa aina, varsinkin jos siinä on näin onnistunut kuvitus.
Sarjakuvan tarina on sympaattinen. Ehkä siinä olisi voinut olla pidemminkin sisältöä, mutta omakustanteeksi tämä on oikein onnistunut.
Pidän hahmoista, joita tarinassa on. Päähenkilön rohkaistuminen kuvailtiin onnistuneesti. Pidin siitä, että päähenkilö sai apua muilta.
Olisin ehkä halunnut nähdä vielä enemmän taikuutta ja saada selitystä siitä, miten säätaiat toimivat. Ehkä tästä tulee joskus jokin jatko-osa tai erillinen tarina, joka sijoittuu samaan maailmaan.
Näille kaikille lämmin suositus!
#kirjamastodon #kirjamasto #kirjadon #kirjat #lukeminen #kirjavinkit #lukuhaasteet #sarjakuva #sarjakuvavinkki #spefisarjakuva #spefikirjallisuus #taikuus #ihmissudet #noidat #JenniferDugan #KitSeaton #FullShift #KristenKiesling #RyeHickman #TheHarrowing #AnnaHeinonen #SonjaL #Säänoita
Haasteet, joihin nämä sijoitin:
#katsekansiin25
(Full Shift) Metsä - Kannen on suunnitellut sarjakuvataiteilija Kit Seaton.
(Säänoita) Vaate - Kannen on suunnitellut sarjakuvataiteilija itse.
#satakirjastojenlukuhaaste2025
(Full Shift) 23. Kirjassa haetaan apua
(Harrowing) 7. Kirjassa nähdään punaista
#helmetlukuhaaste2025
(Full Shift) 4. Kirjassa valvotaan yöllä
(Harrowing) 45. Kirjassa on isä ja tytär
#pohjoinenlukuhaaste2025
(Full Shift) 12. Kasvutarina
#swiftiebookwormchallenge
(Harrowing) Begin Again - Book about second chances
Viime viikolla oli näköjään julkaistu Kirjakauppaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen Suomi lukee 2025 -raportti.
Monesti huolipuheen keskellä unohtuu, että: "Vapaa-ajallaan kirjoja lukee tai kuuntelee jossain formaatissa 85 % suomalaisista. Keskimäärin suomalainen lukee vuodessa yli 16 kirjaa, joista kymmenen painettuna."
Toki kyselyissä voi aina kaunistella lukemisiaan.
https://kirjakauppaliitto.fi/wp-content/uploads/2025/03/Suomi-lukee-2025-medialle.pdf
Pikapostaus kolmesta kirjasta, jotka oon lukenut viikonlopun aikana 
Jessi Jokelainen: Femokratia
Suomalaisen politiikan sukupuolittunutta historiaa käsittelevässä Femokratiassa ei ehkä ollut paljoakaan mulle uutta asiaa, mutta kertaus on opintojen äiti ja Jokelaisen ääni todella hauska. Myös tyylillisesti tässä on jotain mun silmää miellyttävää, sivut ovat sopivan täysiä ja niillä on reilusti tekstiä. Tulen varmasti vaihtelevan aggressiivisesti suosittelemaan tätä feminismiä vierastaville sarjisten ystäville ja vähän muillekin.
Femokratiassa on muuten useita erityisen tunnistettavia kuvia poliitikoista ja muista tunnetuista henkilöistä. Välillä mietin lukiessani, että mitenkähän paljon on mahtanut ärsyttää oletettavasti aika kauan tuijottaa referenssikuvaa esimerkiksi Riikka Purrasta. On Jokelainen aika sankari.
Miska Salakka: Sukupuolten moninaisuus: seksuaalisuus ja hyvinvointi
Ja tässä toinen kirja, josta en ehkä enää oppinut (kovin paljoa) uutta mutta jonka olisin ilomielin lukenut yläasteen lopulla tai lukion alussa. Sukupuolten moninaisuus käsittelee ihailtavan helppolukuisesti ja nimensä mukaisesti sukupuolten moninaisuutta, ihmisen seksuaalisuutta sekä näiden kahden kokonaisuuden yhtymäkohtia. Vaikka Salakka kertoo kirjoittaneensa kirjan ensisijaisesti sukupuolivähemmistöön kuuluville ihmisille, näkisin mä tämän erityisen hyvin esim. sote-alan opiskelijan tai transihmisen läheisen käsissä, niin hyvä ja helppolukuinen alun yli 100-sivuinen tietoisku sateenkaari-ihmisistä on. Myöhemmissä luvuissa käsitellään suoremmin seksuaalisuutta, sitäkin tavalla, joka voisi hyödyttää sekä kehodysforian kanssa painivia että heidän kumppaneitaan.
Tälleen huvikseen luettavaksi Sukupuolten moninaisuus oli ehkä vähän kuivakka, mutta onhan tämä nyt mahdottoman tärkeä lisä aihetta käsittelevän suomenkielisen tietokirjallisuuden joukkoon. Ja niin seikkaperäinen, että sain tästä enemmän tietoa joistakin mahdollisista hoidoista kuin transpolilta sain.
Ivan Maniraho: Auringon syy
Voi, Auringon syy, olisin pitänyt sinusta paljon enemmän, jos olisit ollut pidempi. Piti tämä otteessaan tällaisenakin.
Auringon syy ei ole autofiktiota, mutta sen päähenkilössä Mooseksessa eli Eliaksessa on kuulemma paljon samaa kuin Manirahossa. Hän pakenee 90-luvulla Ruandan sisällissotaa ja saapuu Suomeen opportunistisen ja ankaran enonsa kanssa, taakse ovat jääneet äiti, siskot ja koko muu perhe. Mooseksen Suomeen asettumista ja Eliakseksi tulemista kuvataan enimmäkseen arkisten sattumusten kautta, ja kirjan sävy on tragikoominen. Maniraho kirjoittaa hyvin ja selvästi osaa käsitellä raskaitakin aiheita näennäisen kevyesti, mutta mun lukukokemustani hieman latisti todella puskista ja todella äkkiä tullut loppu. Tuntuu, että sanon näin vähän kaikista kirjoista, mutta sanotaan vielä kerran: olisipa tässä ollut 100 sivua lisää.
Andrew Joseph White: The Spirit Bares Its Teeth
Oon kuullut Andrew Joseph Whiten tuotannosta mahdottoman paljon kehuja, toisinaan jopa ylistävää hehkutusta, ja vaikka ya-kirjallisuus harvemmin säväyttää, täytyy mun tässä tapauksessa liittyä vakuuttuneiden joukkoon. The Spirit Bares Its Teeth on helppolukuinen mutta varsin tunnelmallinen kauhukirja ja ilahduttaa representaatiollaan. Representaatioasiat oikeastaan ennen lukemista vähän mietitytti, koska kirjan takakannen mukaan päähenkilö Silas on autistinen transpoika. Mietin siis lähinnä sitä, miten autismin kuvaus on käytännössä handlattu, koska kirja sijoittuu vuoteen 1883, jolloin autismi-sanaa ei ollut olemassakaan, mutta loppujen lopuksi White on hoitanut homman aika tyylikkäästi. Kirjassa ei pyritä käyttämään nykyaikaisia lääketieteellisiä termejä niitä vanhemmassa miljöössä, mutta takakansitekstin maininta ja luonteva päähenkilön käyttäytymisen ja ajattelun kuvaus saavat lukijan tajuamaan, mistä on kyse. Neuroepätyypillisyyden käsittely yhdistyy ainakin mun mielestäni perustellusti ja kiinnostavasti siihen, miten julmasti poikkeavina pidettyjä yksilöitä on “hoidettu” ja osin hoidetaan edelleen. Myös sukupuoli liittyy tähän, ja ei-normatiivisen sukupuolen ja neuroepätyypillisyyden intersektiota kuvataan kirjassa hyvin.
Spefielementit eivät ihan yhtä lailla vakuuttaneet, vaikkei niissäkään varsinaista vikaa ole. Ennemminkin Whiten luoma maailma tuntuu niin järkevältä, että etenkin kirjan alkupuolella välillä unohdin lukevani yliluonnollisia elementtejä hyödyntävää kauhukirjaa: Silas kohtaa matkansa aikana kaikenmoisia paranormaaleja juttuja, mutta kirjassa pahinta kauhua tarjoilevat toiset ihmiset, säväyttävimmät sätkyt ovat luonteeltaan lääketieteellisiä. Nuortenkirjaksi tässä on välillä yllättävänkin rajua väkivaltaa ja suoranaista gorea, joten ihan herkimmille lukijoille en tätä suosittelisi. Kaikki ällöttävä on musta kuitenkin hyvin perusteltua, eikä lukiessa tule sellainen fiilis, että kirjoittaja haluaa läpällä tai muuten vain järkyttää. Välillä tosiaan tuntuu siltä, että juoni ja yliluonnolliset elementit jäävät hahmojen ja heidän identiteettipohdintansa jalkoihin. Tyylikäs kirja on nytkin, mutta periaatteessa siihen olisi voinut surutta lisätä sata sivua lisää. Silloin myös mysteeri olisi ehtinyt kunnolla kypsyä ja ratketessaan tehdä suuremman vaikutuksen.
#QueerLukuhaaste 2025 on käynnissä, ja siihen tätä on ilo vinkata. Sopii ainakin kohtiin transfeminiinisyys, lasten tai nuorten kirja, spefi, transmaskuliinisuus, transhistoria, romantiikkaa ja mun kauttani tietysti vakiona translukijan suositus. Laitan tän itse romantiikkaa-kohtaan, mutta erityisen hyvin tää voisi sopia transmaskuliinisuutta käsitteleväksi kirjaksi, sillä Silasin identiteetti on tarinan keskiössä. Hän on myös mielenkiintoisen monitahoinen hahmo, koska miesidentiteetistään huolimatta hän ei ole korostuneen tai toksisen maskuliininen vaan ennemminkin hyvin herkkä tyyppi ja pohdiskelee tätä asiaa paljon. Ja joo, ehkä hän välillä jäsentelee omaa identiteettiään hämmentävän 2000-lukulaisesti, mutta annettakoon se anteeksi, koska juuri historiallinen konteksti tekee Silasista mielenkiintoisen hahmon.
Jos joku muuten suorittaa Helmet-lukuhaastetta, sopii tää erittäin hyvin sisäoppilaitoskohtaan!
Kirjavinkki
Stephen King & Ilkka Rekiaho (suomennos): Holly
(Tammi, 2024)
Luin toisenkin #kirjakuiskaajahaaste suosituksen jo tammikuussa. Kiitos tästäkin suosituksesta kuuluu tiiawithbooks-tilille instassa!
Olin alussa hieman skeptinen tarinan vetävyydestä, kun puistoa kuvailtiin niin antaumuksella, mutta parinkymmenen sivun jälkeen olin aivan myyty.
Hahmot ovat moniulotteisia ja kiinnostavia. Pidin varsinkin siitä, etteivät pahikset tässä ole perinteisiä, vaan rikkovat vähän kaavaa. Plussaa myös siitä, että kirjassa on useampi kirjaa kirjoittava hahmo!
Päähenkilö Hollysta pidän paljon. Hän vaikuttaa moniulotteiselta hahmolta. Pitää ehkä jossain vaiheessa tarttua johonkin muuhun kirjaan, jossa hän on jo esiintynyt.
Kirjan jännite on rakennettu taitavasti. Tätä kirjaa lukiessa oikein odotin, että on aikaa sille. Mutta olihan tämä myös hyvin raivostuttava, kun tiesin Kingin tavan kirjoittaa tarinat kaikella tapaa kamaliksi. Loppupuolella kirjaa varsinkin ärsytti suunnattomasti hahmojen toiminta! Mutta toisaalta tietyt toistuvat juonikuviot tuovat kauhussa turvaa.
Ajankohtaiset aiheet kirjassa toimivat, mutta en ole aivan varma pidinkö jatkuvasta viittaamisesta tunnettuun kulkutautiin.
Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja!
Haasteet, joihin tämän sijoitin:
#pahamieliparasmieli2
Homofobia
#satakirjastojenlukuhaaste2025
Joku kirjan henkilöistä on eläkkeellä
#helmetlukuhaaste2025
Kirjassa on häät tai hautajaiset
#pohjoinenlukuhaaste2025
Henkilövetoinen kirja
#swiftiebookwormchallenge
No body, no crime - Murder mystery or crime novel
Tekoälykäännökset heikentävät laatua, polkevat kirjailijan oikeuksia ja näyttävät keskisormea kääntäjien ammattitaidolle, mutta se ei tunnu suoratoistopalveluita kiinnostavan.
Pääasia, että heille tulee rahaa.
Storytelin hittikirjan suomennos on täynnä kummallisuuksia – lukijat huomasivat, että tekoäly on tehnyt käännöksen
Tekoälyn avustamasta käännöksestä on välillä vaikea saada selvää, ja virkkeiden merkitys on muuttunut.
